Hahmot
Huomio!
Pelaajilla on mahdollisuus toivoa hahmoille muutoksia järkevissä määrin, kun vain toiveet esitetään ajoissa. Esim. hahmon sukupuolen vaihtaminen on myös useimmissa tapauksissa mahdollista, jos tälle on perusteltu syy.
VARTIJAT
Akim Chabukiani, 36 (m) - alustavasti varattu
"Ei nyt hoppuilla", on Akim Chabukianin lempilausahdus joka tilanteeseen. Tämä georgialainen on tunnettu verkkaisesta ja harkitsevaisesta luonteestaan, ja ei ryntää pää kolmantena jalkana mihinkään tilanteeseen. Varsinkin tomerampia vartijoita tämä käytös ärsyttää aika ajoin, ja he ovatkin kärkkäästi kyseenalaistamassa Akimin elämänfilosofiaa. Akim ei kuitenkaan anna kommenttien mennä ihonsa alle, vaan yleensä jatkaa toimiaan rauhassa jättäen muut huomiotta. Kukaan ei ole nähnyt hänen koskaan menettäneen malttiaan, ja sitä päivää odotetaankin pelonsekaisin tuntein kun viimein se kuuluisa ratas irtoaa pääkopassa…
Gennadiy Fedorovitsh Rostov, 50 (m) - alustavasti varattu
Fanaattinen puolueen sanomaan uskova parhaat päivänsä nähnyt ukko. Ei suvaitse oikean nimensä käyttöä, ja kaikkien onkin puhuteltava häntä nimellä "Komentaja X". Uskoo täysin gulag-leirien toimivuuteen ja siihen, kuinka työ ja motivaatio-oppitunnit voivat muuttaa ihmisten mieltä. Haluaa myös painottaa kuinka Rotnokin gulag on esikuva kaikille muille gulageille, ei ehkä koossaan, mutta "toimivuudessaan!
Katia Grigorievna, 29 (f) - alustavasti varattu
Kukaan ei näihin päiviin saakka ole saanut Katiasta selvää. Hän on suurimman osan aikaa vaitonainen ja puhuu vain jos jotain tähdellistä sanottavaa on, mitään small talkia vartijamme ei tosiaankaan harrasta. Myöskään mikään kovin ilmeikäs tapaus Katia ei ole, ja kasvot pysyvätkin peruslukemilla jopa yllättävissä tilanteissa. Voisi siis luulla Katian olevan arka ja pidättyväinen, mutta tätä hän ei todellakaan ole, päinvastoin. Tarpeen vaatiessa Katia osaa paljastaa sisältään kylmän laskelmoivan, jopa sadistisuuteen taipuvan puolensa, jonka osa uudelleenkoulutettavista on saanut tuntea hölmöiltyään hänen silmiensä alla.
Kolya Kutepov, 42 (m) - alustavasti varattu
Leirin kiintiö-vastarannan kiisken sekä yltiöisänmaallisen henkilön rooli on selvästi langennut Kolyan harteille. Vapaaehtoisesti vai tahtomatta, sitä tarina ei kerro, mutta on varmaa että kaikki uusi ja ihmeellinen herättää tämän vartijan suunnalta jupinaa siitä kuinka "ennen oli paremmin". Työnsä hän tekee ongelmitta, mutta yleisen leipääntymisen kyllä huomaa, joka sitten yleensä purkautuu nuoremmille vartijoille marmatuksena tai uudelleenkoulutettavien ylimääräisenä juoksuttamisena. Saattaa myös välillä päästää suustaan enemmän tai vähemmän kontroversaaleja lausuntoja jotka kuittaa toteamalla ykskantaan kuinka "Mitään ei saa enää nykyään sanoa…
Krzysztof "Kristo" Błaszczykowski, 44 (m) - alustavasti varattu
Krzysztof on keski-ikää lähestyvä puolipuolalainen mies. Hän on nuorena taistellut monissa eri konflikteissa, mm. Venäjän sisällissodassa punaisten riveissä. 20- ja 30-luvun puhdistuksissa hän kuitenkin useasti kieltäytyi teloittamasta vankeja, joiden syyllisyys tai rike oli minimaallinen tai jopa olematon; tämä toiminta kuitenkin pitkittyneenä tulkittiin valtion sisäministeriön mukaan epäisänmaalliseksi sekä aatteen vastaiseksi. Ansioituneen työnsä takia kuitenkin rangaistus muovattiin teloituksen sijaan siirroksi pohjoisen gulagiin uusiin työtehtäviin, nimittäin Rotnokin leirinvartijaksi.
Timofei Zubkov, 23 (m) - alustavasti varattu
Rotnokin leiri tuskin oli yhdenkään vartijan ensimmäinen valinta, mutta Timofeistä se näkyy takuuvarmasti selkeiten ulospäin; hän olisi mielellään ihan missä tahansa muualla, jopa tietyömiehenä Murmanskin takamailla, kuin täällä läävässä. Sää on kehno, ruoka vielä kehnompaa ja kaiken lisäksi hän joutuu vahtimaan jotain onnettomia puupäitä etteivät ne keksi karata! Vähemmälläkin on ihminen ikävystynyt kuoliaaksi.
Vasilisa Akhmetova, 28 (f) - alustavasti varattu
Vartioston ahkerin työntekijä, joka pitää huolen ettei mikään asia jää puolitiehen tai tekemättä. Omistaa myös laajan yleissivistyksen, jota mielellään hyödyntääkin. Välillä tosin hänen päsmäröintinsä keskustelujen lomassa saa kanssaihmisissä aikaan tuskastumisen tunteita. Tunnetaan myös leirin "kympin tyttönä", kuten jotkut ovat leukailleet.
Viktor Travkin, 36 (m)
"Raivopäinen härkä", on joku joskus luonnehtinut Viktorin luonteenlaatua, eikä se välttämättä aivan kaukana totuudesta edes ole. Työnsä ja kaikki ylimääräisetkin askareet Viktor hoitaa kyllä mukisematta, ja onkin väkivahvan ruumiinrakenteensa vuoksi korvaamaton apu tehtävissä missä tarvitaan paljon miesvoimaa. Hänet onkin hyvä - ja jopa tarpeen pitää aina kiireisenä. Viktor nimittäin tylsistyy erittäin herkästi ja tylsistyneenä keksii itselleen toisenlaisia viihdyttämistapoja; tunnetuimpana niistä riidan haastaminen jokaisen paikalle osuneen kanssa. Siinä tarvitaankin siis useampaa vartijaa jotta Viktor saadaan aisoihin… "Eihän se ole mies eikä mikään jos ei pieni painiottelu kelpaa!"
UUDELLEENKOULUTETTAVAT
A-BLOKKI
Dima Alekseevitsh Shashlov, 31 (m) - alustavasti varattu
"Ei puhu juurikaan, ja jos puhuu niin ei siitä järjen juoksusta aina oikein mitään tolkkua saa." Näin Dimaa luonnehtivat suurin osa leirin uudelleenkoulutettavista ja vartijoista, mikä onkin ihan totta; tuntuu välillä että Diman suusta tulee ulos sanoja vaikka korvien välissä ei olisi ketään kotona. Shashlovin sisaruksista Lenka onkin selvästi näistä kahdesta se terävä-älyisempi, joka hoitaakin yleensä puhumisen Diman puolesta jos tarve on.
Galina Sergevna Golubeva, 50, (f) - alustavasti varattu
Galinaa voisi kuvailla napakasti muutamalla adjektiivilla: ahkera, jumalaapelkäävä ja harkitsevainen. Tämä viisissäkymmenissä oleva venäläinen on juuri saapunut leirille, ja etsii vielä omaa rooliaan tässä rotanloukussa yrittäen samalla tulla toimeen muiden asukkaiden ja vartijoiden kanssa. Hän siis yleensä tottelee eritoten vartijoiden käskyjä, ja korkeintaan jupisee hiljaa mielessään, jos jokin asia on hänestä pielessä. "Ainoa asia mitä minä pelkään, on Jumala taivaassa
Ingel Kaldam 40, (f) - alustavasti varattu
Ingel on leirin pidempiaikaisimpiin asukkaisiin kuuluva inkeriläinen, joka on ottanut roolikseen toimia eräänlaisena neuvonantajana ja huolenpitäjänä leirin muille uudelleenkoulutettaville; häneltä voi siis tulla kysymään ja pyytämään mitä vain, ratkaisu pyritään aina löytämään. Jämäkkänä naisena Ingel pitää niin sanotusti jöötä A-puolella; rettelöinti ja muu ylenmääräinen häiriö leirin tasaiseen arkeen ei ole hänen mieleensä. Entiseltä ammatiltaan Ingel on eläinlääkäri, ja siksi toimiikin leirin puoskarina "Tuskin tämä paljoa eroaa siitä, miten vasikoita hoidettiin."
Lenka Alekseevitshna Shashlova, 27 (f) - alustavasti varattu
Jos jotain tapahtuu, voit olla varma että Lenka kuulee siitä ensimmäisten joukossa ja tulee painamaan mieleensä tapahtuman jokaisen yksityiskohdan ja käänteen. On myös varmaa, että muutkin saavat tietää saman mitä hän, joten voit vain ottaa aikaa kuinka kauan menee kunnes asia on kaikkien huulilla… Välillä tuntuukin että Lenka on kaikkialla samaan aikaan, ja kaiken lisäksi on varustettu pöllön katseella ja lepakon kuulolla.
Vakha Kadiev, 37 (m) - alustavasti varattu
Vanha sanonta "hiljaa hyvää tulee" ei kuulu Vakha Kadievin jokapäiväiseen arkeen. Tsetsenian laaksoista ja aroilta kotoisin oleva mies on tottunut ripeään ja aikailemattomaan toimintaan, mikä onkin vienyt häntä silloin tällöin ongelmiin yhden jos toisen kanssa. Jääräpäisenä tapauksena Vakha ei kuitenkaan liiemmin ole näistä sattumuksista opikseen ottanut, vaan uskoo edelleen hänen tapansa olevan paras; se pitää vain todistaa muille! Vakha on myös erityisen tunnettu rehellisyydestään; jos jokin ei miellytä se sanotaan suoraan, oli asia arkaluontoinen tai ei.
Nina Lesun, 28 (f) - alustavasti varattu
Kuin Bonnie ja Clyde konsanaan, olette koulutoverisi Vasil Piskunin kanssa kiertäneet ympäri maita ja mantuja tyhjentämässä junia, kauppoja, valtion kuljetuksia ja jakaneet työläisille heille luvattuja palkkoja sekä ruokaa, mitä eivät olisi koskaan muuten saaneet. Eipä ole montaa lakia, mitä ette olisi jo vuosia kestäneen matkanne aikana Vasilin kanssa rikkoneet useamman valtion sisällä, ja etsintäkuulutukset ajoivat teitä ympäri maata kunnes kiinnijääminen koitti.
Vasil Piskun, 29 (m) -
Kuin Bonnie ja Clyde konsanaan, olette koulutoverisi Nina Lesunin kanssa kiertäneet ympäri maita ja mantuja tyhjentämässä junia, kauppoja, valtion kuljetuksia ja jakaneet työläisille heille luvattuja palkkoja sekä ruokaa, mitä eivät olisi koskaan muuten saaneet. Eipä ole montaa lakia, mitä ette olisi jo vuosia kestäneen matkanne aikana Vasilin kanssa rikkoneet useamman valtion sisällä, ja etsintäkuulutukset ajoivat teitä ympäri maat kunnes kiinnijääminen koitti.
UUDELLEENKOULUTETTAVAT
B-BLOKKI
Anatoli Vladimirovitsh Gavrilov, 43 (m) - alustavasti varattu
On olemassa ihmisiä joita et halua missään tapauksessa ärsyttää tai päätyä heidän huonolle listalleen. Anatoli on yksi näistä. Käyttäydy asiallisesti häntä kohtaan, niin saat parhaimmillaan uskollisen ystävän joka varmasti puolustaa sinua tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta anna olla jos petät Anatolin tai perseilet muulla tavalla; hän vainoaa sinua kuin aave ja luottamusta tuskin saat enää takaisin…
Fyodor Gurkin, 26 (m) - alustavasti varattu
Jos satut kuulemaan keskellä päivää syvää kuorsausta, tiedät Fyodorin olevan lähettyvillä perinteisillä unillaan. Mikään laiska vetelehtijä hän ei ole, vaan sattuu kärsimään narkolepsiasta jonka johdosta nukahtelee vähän väliä minne vain. Välillä Fyodorin saattaa löytää höyhensaarilta ojasta, joskus keskeltä käytävää, joskus ihan omasta punkastaankin. Näky alkaa olla niin tuttu että vartijatkaan eivät jaksa enää motkottaa asiasta; minkä mies mahtaa tälle piirteelleen.
Katerina Kirillovna Salnikova, 34 (f) - alustavasti varattu
Mikäli jokin elämää suurempi kysymys vaivaa päätä, kannattaa kääntyä Katerinan puoleen. Tällä naisella tuntuu olevan korviensa välissä kaikki maailman tieto, ja osa häntä leikillään kutsuukin "käveleväksi tietosanakirjaksi"; niin paljon vastauksia häneltä löytyy asiaan kuin asiaan. "Muutaman kirjan olen elämässäni ehtinyt lukea, olisi ihme jos jotain tietoa ei olisi päähän tarttunut."
Mihail Timurovitsh Voloshin, 39 (m) - alustavasti varattu
Mihail on Leningradin konservatorion entinen soittokunnan jäsen, joka on lähetetty uudelleenkoulutettavaksi liiallisten vapaamielisten mielipiteiden ilmaisun jälkeen, jotka ovat kyseenalaistaneet liiankin usein valtiovaltaa. Hän oli suhteellisen varakas ja hyvissä oloissa elävä: melkein jo eliitin tasoista elämää viettävä muusikko ennen leirille joutumistaan. Snobeiluun taipuvainen, ja leirielämän vaatimattomuus ja kurjuus onkin pelimannillemme aikamoinen shokki.
Rene Padar, 30 (m) - alustavasti varattu
Leirin yleisen ilmapiirin ollessa sattuneista syistä vähintäänkin ankea, ei uskoisi Rene Padarin olevan suorittamassa monen vuoden tuomiotaan tässä samassa paikassa. Tämä vironmaan mies on lyhyessä ajassa saanut itselleen jonkinlaisen leirin hauskuuttajan ja yleisen mielialan kohottajan roolin, ja sitä hän yrittääkin parhaan taitonsa mukaan ylläpitää. Välillä tosin hänen moraalinkohotusyrityksensä jäävät hieman latteammiksi saaden kanssaeläjät lähinnä puistelemaan päätään. "Keitossa on tänään jopa kolme perunanpalaa, tällä eletään ainakin sunnuntaihin saakka!".
Roman Borisovitsh Melnychenko, 55 (m) - alustavasti varattu
Entinen ammattisotilas ja uudelleenkoulutettavissa vanhimpia henkilöitä. Inhoaa leirielämää sydämensä kyllyydestä ja pitää nöyryyttävänä että joutuu virumaan lukkojen takana. Onkin yleisluonteeltaan ärtynyt ja katkera. Hymyilee harvoin, jos koskaan, ja jupisee tulikivenkatkuisesti vartijoille mikäli töihin joutuu.
Timur Arminjonov, 46 (m) - alustavasti varattu
Kuvittele mielessäsi luihun näköinen, toisia aika ajoittain kulmiensa alta kyräilevä työmies, jonka kädet ovat rakoilla vuosien uurastuksesta. Timurin katseesta ei aina saa selvää pitääkö hän vastapuolesta vai vihaako sydämensä kyllyydestä, mutta sama velmu ilme pysyy kasvoilla aina. "Kuin käärme joka voi purra milloin tahansa." Kenties näkyvimpänä piirteenä Timurilla on hänen ei-niin-ketterä liikkumisensa, ja välillä voikin makuutuvasta kuulua kovaa kiroamista kun tämä uzbekistanilainen aamuisin kampeaa itseään ylös laverilta.
ISÄNMAALLINEN VALVONTAKOMISSIO
Aleksandra Nikitovna Jaseneva, 36 (f) - alustavasti varattu
Kolmenkymmenen ikävuoden paremmalla puolella oleva virkailija, joka seuraa ohjeita ja säännöksiä pilkuntarkasti eikä niistä poikkea. Toiminut samassa pestissä jo monta vuotta ja osaa ulkomuistista täyttää minkä tahansa kaavakkeen ja vaikka silmät kiinni. Pyörittelee aina suurieleisesti silmiään kun joku osaamattomampi näpertelee papereiden parissa. "Ei tuosta tule nyt yhtään mitään!"
Artjom Pavlovitsh Filatov, 28 (m) - alustavasti varattu
Komission nuori kirjuri joka ei itsestään suurta elämää pidä. Työtehtävänä on kirjata ylös jokaisen tarkastuksen epäkohdat ja muu yleinen tieto mitä virkailijat hänelle kertovat. Viettääkin suuren osan ajastaan uppoutuneena vihkojen ja paperiensa ylle kynä vimmatusti sauhuten. Älä missään nimessä mene häiritsemään häntä kesken kiivaimman kirjoituksen, muuten saattaa huitaista kirjan selkämyksellä!
Ilja Vitalievitsh Barbolin, 50 (m) - alustavasti varattu
"Missä Barbolin, siellä lomake", on yleinen vitsin aihe komission jäsenten keskuudessa. Ilja on tunnettu siitä, että mikään asia ei jää häneltä kirjaamatta johonkin lappuseen, sillä asia on kuulemma luotettava vain silloin kun se on paperilla mustaa valkoisella. Ja auta armias jos yksikin laatikko jää rastittamatta tai jokin liite täyttämättä: koko ruljanssi aloitetaan alusta, ilman vastaväitteitä. Isänmaallisen Valvontakomission johtoasemassa toimiminen onkin varsinainen unelmapesti tälle virkamiehelle, sillä elämä on lyhyt ja byrokratia pitkä.
Ksenija Tikhonovna Glazkova, 24 (f) - alustavasti varattu
Vastavalmistunut virkailija, joka nyt on päätynyt ensimmäiseen "oikeaan työpaikkaansa" komissioon. Työmotivaatio ei ole järin korkea, ja antaakin sen näkyä sen kummemmin peittelemättä. Leirien kiertäminen ja tylsä paperityö ei todellakaan ole häntä varten ja ajoittain hänen voikin kuulla marmattavan asiasta raapustaessaan taas jotain uutta lomaketta tai liitettä.