Maailma

                             

Esikuvana toimii Harjaginskin taajama Venäjällä.

Leiri ei pohjaudu yhteen tai vain kahteen oikean maailman gulag-leiriin vaan ottaa inspiraatiota useasta eri paikasta ympäri entistä Neuvostoliittoa.  Pelimaailma itsessään sijoittuu kuitenkin oikeaan maailmaan, vuoden 1949 lopulle. Toinen maailmansota on jo päättynyt muutama vuosi sitten, mutta sen arvet näkyvät vielä selvästi niin maastossa, puvustuksessa kuin ihmisten mielissä.

Leirin tarkkaa sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta luotettavimpien lähteiden mukaan se sijaitsee Jäämeren lähettyvillä, Ural-vuoriston vasemmalla puolella. Ilmasto on paikalle tyypillinen: talvet ovat ankaran kylmiä tuulen puhaltaessa mereltä ja vuoristosta, eikä kesälläkään lämpötila kovin suuriin lukemiin yllä. Kasvusto on pääasiassa havumetsää, muutamia metsäaroja lukuunottamatta, ja eläimistöä edustavat niin hirvet ja kauriit, kuin myös karhut ja ilvekset. Satunnaisesti alueella vaeltavat susilaumat pitävät omalta osaltaan huolen että mahdolliset karkumatkat ovat vaarallisia ja vaikeita.

Leirin lähettyvillä ei ole minkäänlaista pysyvää ihmisasutusta ja ainoat ihmiset ovat leirin uudelleenkoulutettavat ja henkilökunta yli sadan kilometrin säteellä. Sivistyksestä muistuttaakin ainoastaan välttäväkuntoinen maantie ja leiriä sivuava junaraide jolla kuljetetaan Uralin toispuoleisiin kyliin tarvikkeita. Juna kulkeekin vaihtelevasti leirin ohi, tuoden lisää varusteita ja uudelleenkoulutettavia.



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita