TAUSTA

Jossain syvällä metsikössä, kaukana kaikesta sivistyksestä on Rotnokin vankileiri, lempinimeltään "Тупик" ("Tupik", kirj.huom. suomeksi "umpikuja"), johon on ympäri valtiota kerätty henkilöitä, jotka syystä tai toisesta eivät ole ymmärtäneet yhteiskunnan oppeja ja tapoja. Vaan ei ole niin isoa tai pientä rikettä mitä gulag ei parantaisi! Täällä visakalloisinkin kauppias tai sivistymättöminkin kolhoosilainen oppii uudelleen tavoille ja yhdeksän (tai useamman) vuoden päästä voi palata yhteiskuntaan mallikelpoisena toverina!

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1949 Rotnokin gulag-leirille, jonka johtajana häärii ylitomera komentaja Gennadiy Fedorovitsh Rostov. Hänen adjutantteinaan toimii liuta enemmän tai vähemmän pestiinsä leipääntyneitä vartijoita, jotka sattuivat vain syystä tai toisesta saamaan työkomennuksen tänne viheliäiseen rotankoloon. Työmotivaatio ei suurimmalla osalla heistä ole järin suuri ja turhautumista voidaankin purkaa niin kanssavartijoihin kuin uudelleenkoulutettaviinkin. Nämä vartijat ovat RKKA:n eli puna-armeijan sotilata, jotka eivät kuitenkaan ole mitään ammattisotilaita vaan pakollista asepalvelusta suorittavia miehiä ja naisia. Monet heistä ovat suuren patrioottisen sodan veteraanejakin ja toivovat saavansa viimeinkin elämäänsä jotakin muuta kuin kurjuutta. Varusvaroston kaluston taso ja muonituksen takkuisuus eivät kuitenkaan nosta moraalia liikaa. Onneksi aina välillä logististen töppäyksien takia Moskovaan suunnattu lähetys ilmestyykin tänne jumalan selän taakse, mikä tietää aina juhlintaa.

"Uudelleenkoulutettavat" muodostavat suurimman joukon leirin väestöstä, ja heidänkin keskuudessaan on mitä erikoisempia persoonia. Osa on joutunut leirille silkasta epäonnesta, kun taas osan menneisyys ei välttämättä kestä päivänvaloa... Kylmyys ja nälkä ovat kuitenkin heistä jokaisen päivittäinen riesa, ja toiveissa siintää lähinnä vapautuminen jonain päivänä. Sikäli mikäli kun vapautuu.

Käytännössä vankien asemassa olevat "uudelleenkoulutettavat" koostuvat pääosin rääsyisistä henkilöistä, joita pakkanen on purrut nenään tai poskipäät ovat ahavoituneet polttavan kuuman auringon alla. Rakkoja käsistä löytyy enemmän kuin lutikoita makuutuvasta ja nälkä on uskollisin ystävä jokaisella. Ei siis ole ihme, että uskaliaimmilla leiriläisillä saattaa kyteä mielessään ajatus karkaamisesta – silläkin uhalla, että kiinnijääminen merkitsee lähes varmaa kuopan reunalle joutumista. Oletko valmis ottamaan riskiä? Onko leirillä ketään henkilöä johon tukeutua? Vai aiotko kenties vain yrittää selvitä rangaistuksesi läpi ilman nälkiintymistä tai sairastumista? Piikkilanka-aidan sisäpuolella pätevät omat sääntönsä ja tapansa, ja vain ovelimmat selviävät tästä näytelmästä.

Nyt leiri on saanut kuitenkin arvovaltaisia vieraita: Isänmaallinen Valvontakomissio on saapunut suorittamaan leirille vuosittaista tarkastustaan, jossa katsotaan leirin ideologian ja aktiviteettien noudattavan valtion asettamia tavoitteita. Leirin johtajalla, Komentaja X:llä onkin siis näytön paikka osoittaakseen että hänen valvovien silmiensä alla eletään nuhteetonta elämää. Pahimmillaan nimittäin koko leiri voidaan valvontakomission toimesta sulkea, joka olisi komentajan uran loppu, tai sitten leirin hallinto tullaan korvaamaan sisäministeriön sanelemalla johtoportaalla…