Ryhmittymät
Scoia'tael
Pääosin haltioista, mutta myös muista epäihmisistä, kuten kääpiöistä ja tontuista koostuva vapaustaistelijoiden yksikkö. Ihmisten ja muiden rotujen välillä on ollut eripuraa melkein siitä asti, kun ihmiset ensimmäisen kerran rantautuivat mantereelle useita vuosisatoja sitten. Haltijoiden yhteiskunnan romahdettua ihmisten häikäilemättömästä toiminnasta moni haltia on joko jäänyt asumaan vuorille tai muille syrjäseuduille. Kaikki eivät kuitenkaan ole tähän kyenneet ja ovatkin jääneet asumaan ihmisasutuskeskuksiin tai niiden laitamille. Jatkuva rasismi ja mustana lampaana pitäminen kaikista vastoinkäymisistä on kuitenkin johtanut useisiin selkkauksiin, joissa jo liian moni epäihminen on menettänyt henkensä. Alun perin jalon idean nimissä useat haltiat ja muut epäihmiset ovat aloittaneen vapaustaistelun nimissä sissisodankäynnin eri pohjoisten kuningaskuntien alaisten kimppuun, varsinkin sotilaat ja kirkon edustajat ovat herkullisia kostonhimon kohteita. Näitä ns. "haltiakommandoyksiköitä" on ympäri kuningaskuntia useita ja niiden toimintamallit vaihtelevat yhtä paljon kuin jäsenten lukumääräkin.
Tämä pääosin Vrihedd prikaatin sivuosastosta koostuva joukko onkin pitänyt majaansa pitempään Itäisessä Temeriassa johtuen vähäisestä asutuksesta ja metsien suuresta määrästä, joihin on tarpeen tullen helppo haihtua. Näin voi omassa rauhassa suunnitella, mihin tehdä iskuja, jotka varmasti ihmiset tuntevat.
Scoia'tael nimi itsessään on vanhainkieltä ja yleiskielelle käännettynä tarkoittaa "oravaa." Nimitys on sangen osuva, sillä monet haltiajousiampujat pomppivat puissa kuin oravat ja jopa kantavat oravan häntiä vihreissä tunikoissaan kiinni.
Varustus: sekalainen, mutta väritykseltään vihreä. Aseina lyhyitä miekkoja sekä jousia. Kääpiöillä voi olla sotakirveitä tai jopa keihäitä.
Pelaajamäärä: 6-7
Tämä osapuoli on sinua varten jos:
Vihollisen linjojen takana sabotointi on juttusi
Yllätyshyökkäysten tekeminen
Haltiat, kääpiöt ja muut epäihmiset innostavat
Vastapropagandan generointi iskee
Haluat vapautta itsellesi ja tovereillesi hinnalla millä hyvänsä
Temerian armeija
Pääosin nostoväestä koottu armeija, jolla on aateliston johtamia ritariyksiköitä. Temeria on kuitenkin yksi suurimmista ja selkeästi maantieteellisesti tärkeimmistä pohjoisista kuningaskunnista, joten sotilaiden täytyy myös pystyä edustamaan kuningaskuntaansa edes jonkintasoisella ylpeydellä. Joukot tunnistaakin hyvin helposti sinisistä tunikoista, joissa liehuu valkoiset Temerian liljat, kuningas Foltesin symbolit. Temerian armeijalla on kasarmi suhteellisen lähellä Bondarin kyläyhteisöä ja lain ja järjestyksen ylläpito jääkin usein heidän vastuulleen. Samalla kaikenlainen valtakunnan asioiden tiedottaminen tapahtuu aina sen sotilaan kautta, jolla nyt sattuu olemaan kylän partiointivuoro.
Kylässä on lähialueiden ainoa kievari monen mailin säteellä, mikä onkin muodostunut sotilaiden pääasialliseksi ajanviettopaikaksi. Kortin pelaaminen, kevyt juopottelu ja ajantappaminen ilman turhaa huolenpitoa onkin jo hyvin tavanomainen näky, vaikka virallisestihan moista ei pitäisi sallita. Aina välillä luutnantti saakin sotilaansa rysän päältä kiinni kielletyissä toimissa ja tästä hän onkin hyvin mielissään, onhan se hyvä aina välillä antaa paikalliselle häpeäpaalullekin "asiakkaita."
Varustus: Sinistä ja valkoista päällekkäin. Gambesonit suositeltuja. Rengaspanssarit mahdollisia. Aseistuksena miekkoja, jousia sekä keihäitä
Tämä osapuoli on sinua varten jos:
Sotilaspelaaminen auktoriteetteineen, sotilasuineen ja varustehuoltoinen on juttusi
For the King and Country on lempisanontasi
Esivaltana toiminen innostaa
Pidät mahdollisuudesta pitää raskastakin kalustoa
Pelaajamäärä: 5-6
Siniraidat
Temerian armeijalla on myös salamyhkäinen Siniraitojen erikoisjoukot, jotka ovat erikoistuneet tiedusteluun, vastavakoiluun sekä varsinkin epäihmisten tuhoamiseen. Huhut Scoia'tael kommandoista ovat ajaneet Siniraidat kauas itään etsimään näitä valtakunnan vihollisia. He eivät paljoa turhia kysele saati avaa ulkopuolisille tehtäviään, ellei tilanne aivan välttämättömästi sitä vaadi. Jokaisella siniraitojen sotilaalla onkin vuosien kokemusta sodankäynnistä sekä lähitaisteluista.
Varustus: Sininen tunika, päässä avonainen teräskypärä. Valkoiset raidat joko ommeltu tunikaan tai maalattu valkoisella. Metalliset plate armoreja suositaan, mutta nahkaisia käytetään vaihtelevasti substituutteina. Aseina lyhyitä miekkoja, tikareita ja kirveitä.
Pelaajamäärä: 2-3
Tämä osapuoli on sinua varten jos:
Nautit roguena pelaamisesta
Pidät ihmisten kuulustelusta
Et kaihda keinoja tavoittesi saavuttamiseksi
Ends justify the means on lempisanontasi
Liekehtivän Ruusun veljeskunta
Vajaa vuosi sitten syntynyt uskonnollinen ja militaristinen sekti. Alunperin Valkoisen Ruusun -ritarikunnan nimeä kantava organisaatio, joka oli toiminut Temeriassa jo vuosisatoja muuttui uuden karismaattisen johtajan, mestari Jacques de Aldersberg toimesta Liekehtivän Ruusun veljeskunnaksi. Wanha organisaatio oli jo vuosikymmeniä kerännyt korruptiota ja lipsunut aina kauemmas ritarillisista ja hyveellisistä aatteistaan. Edellisen mestarin kuoltua tuli viimeinkin aika reformille. Virallisen dogman mukaan Liekehtivän Ruusun veljeskunnan ritarit ovat huono-osaisten ihmisten suojelijoita ja kaikenlaisten hirviöiden tuhoajia sekä ikuisen liekin -kirkon sanoman levittäjiä.
Tämä on kuitenkin vain puolitotuus, sillä useinmiten veljeskunnan edustajat ovat kirkon riippumattomia lähettiläitä, jotka saavat öykkäröidä aivan miten lystäävät. Organisaatio saa myös suuria rahoituksia naapurivaltakunnasta Redanian tiedustelupalvelulta jonka tavoitteena on vähentää entisestään maagien valtaa mantereen hoveissa. Harva veljeskunnassa tätä kuitenkaan ääneen tunnustaa tai edes välttämättä tietää. He puolustavat asemaansa ja kaikkia liittolaisiaan raivokkaasti ja ovat usein tuomioissaan hyvin mustavalkoisia. Heille olet joko harras ja hyväuskoinen tai likainen vihollisen kätyri, oli se vihollinen sitten mikä tahansa tilanteeseen sopiva musta lammas.
Varustus: Punainen pitkä tunika tai tabarn, jossa kiinni liekehtivän ruusun symboli. Aseina eri mittaisia miekkoja
Pelaajamäärä: 5
Tämä osapuoli on sinua varten jos:
Ritarillisuus, uskollisuus ja lojaalisuus ovat uskomustesi kulmakiviä
Pahuus täytyy saada maailmasta pois, oli se pahuus sitten mitä tahansa
Pidät kirkollisista riiteistä ja rituaaleista
Pidät mahdollisuudesta käyttää panssareita ja aseitasi
Deus vult on lempisanontasi
Noiturit
Pieni joukko karhun sekä kissan koulukunnan noiturieta, jotka ovat selvinneet kiertämällä kylästä kylään tehden erilaisia töitä. Mutantteina, hylkiöinä ja epäluonnollisina olentoina heitä vieroksutaan eikä moni halua edes lähestyä heitä, ellei ole välttämättä pakko. Rähjäisiä ja elämää enemmän kuin paljon nähneitä konkareita ja moni myös sanoo haistavansa heidän läsnäolostaan lähtevän löyhkän. He ovat sattumalta törmänneet toisiinsa ja nyt läpikulkumatkalla Temeriassa kohti pohjoista. Eivät jaa tarkemmin muille miksi ja minne tarkalleen pohjoisessa ovat suuntaamassa ja jos et ymmärrä lopettaa utelemista hyvissä ajoin niin saat todennäköisesti nyrkistä päähäsi. Tarkkavainen seuraaja saattaa silti huomata, että tämä porukka riitelee keskenään huomattavan toistuvasti, välillä riitojen äityen isommiksin kahakoiksi.
Varustus: hyvin räjähtänyt ja omatekoinen. Nahkaa ja rengaspanssaria sekoiteltu miten sattuu.
Pelaajamäärä: 2-3
Tämä osapuoli on sinua varten jos:
Sinua kiinnostaa pääasiassa vain raha ja miten kuluttaa se mahdollisimman nopeasti
Haluat päästä useisiin taistelutilanteisiin
Et kaihda sitä, että suurin osa väestöstä vihaa sinua
Harmaa moraali on se ainut oikea moraali
Metsäläiset
Talonpoikia, kauppiaita ja muita syrjäseudun asukkaita. Ikuisen liekin -kirkon valta ei ole yltänyt heidän mailleen vaan pakanajumalat riitteineen ovat täällä voimissaan. He suhtautuvat jokainen hieman nihkeästi kaikkiin ulkopuolisiin, jopa "oman kuningaskuntansa" Temerian joukkoihin. He pitävät itseään enemmän metsäläisinä kuin minään muuna eikä heitä kiinnosta maailman muu meno. Käyvät kuitenkin kauppaa suhteellisen mielellään kenen tahansa hölmön kanssa, jolta voivat napata rahat pois. Ihmisille epätyypillisesti he eivät myöskään hirveästi välitä onko kyseessä haltia, kääpiö, tonttu vai tavallinen ihminen, tärkeintä on vain onko metsäläinen vai ei.
Metsäläiset myös yleensä arvostavat yksinkertaisuutta ja rehelisyyttä. Tästä syystä melkeinpä ketään ei kiinnosta turhat ja pitkät arvonimet ja tärkeilyn voi unohtaa heti alkuunsa, eihän sellaisella asenteella mitään töitä tehdä. Metsäläiset kutsuvat toisiaankin vain etunimellä ja monella ei edes ole mitään sukunimeä, korkeintaan isän tai äidin nimi.
Varustus: kunkin työvastuun mukaiset euroopplaistyyliset myöhäiskeskiajan asusteet. Aseita ei yleistilanteessa näkyvissä muuten kuin satunnaisia työkaluja.
Pelaajamäärä: 8
Tämä osapuoli on sinua varten jos:
Haluat ihmisdraamaa
Haluat olla tapahtumien keskiössä
Arvostat mahdollisimman vapaata kokemusta
Perinteet ovat tärkeitä
You kids get the Hell from my lawn on lempimantrasi